Risto Koo Järvinen

Stand up -koomikko, joka päätti ryhtyä kirjailijaksi jo kansakoulun toisella luokalla vuonna 1974, kun sijoittui neljänneksi Keravan kaupungin koulujen välisessä kirjoituskilpailussa aineellaan Pahankurinen poika. Hänen esikoisromaaninsa Lasiinsylkijä (Savukeidas) ilmestyi 42 vuotta tämän päätöksen jälkeen, vuonna 2016. Kirjailijaunelmaa kohti kulkiessaan Risto Koo perusti Huonon kirjallisuuden seuran, jonka antilogia (sic) Mallusjokelainen sielunmaisema ja muuta paskaa oli Suomen kymmenenneksi ostetuin kirja helmikuussa 2000.

Vuonna 2004 Risto Koo voitti lavarunouden eli Poetry Slamin SM-hopeaa. Seuraavana vuonna hän sijoittui kolmanneksi Suuren suomalaisen rakkausrunokilpailun tekstiviestisarjassa. Risto Koo on myös toiminut Slämärit-runotapahtuman ohjaajana kolmena vuonna kymmenelle eri koululuokalle. Lisäksi hän on perustanut suositun Päiväkirjaklubin, jossa ihmiset lukevat yleisön edessä teinipäiväkirjojaan ääneen.